HUOLTAJUUSKIISTOJEN SELVITTELYYN UUTTA NÄKEMYSTÄ JA AMMATTITAITOA
Poismennyt kuuluisa lastenpsykiatrimme Terttu Arajärvi sanoi äskettäin näytetyssä televisiohaastattelussa:
”Lapsi selviytyy vanhempien välisestä erosta, mutta ei selviydy vaurioitta vanhemman erosta häneen. Vanhempaa ei saa siinä menettää.
Lapsesta ei saa erota.”
Näin on ajatellut ja sanonut jo vuosia sitten Suomen kokenein, vaikuttavin ja tiedostavin lastenpsykiatri.
Silti Suomessa sosiaali-, lastensuojelu- ja oikeuslaitoskäytännöt sekä niiden päätökset perustuvat lapsen ja toisen vanhemman suhteen
konkreettiseen rikkomiseen ja jopa eristämiseen: lapsen vanhemmista tulee määräysvallalla eron myötä automaattisesti joko etävanhempia tai päävanhempia.
Suomessa se tarkoittaa useimmiten lapsen isän joutumista etävanhemmaksi.
SOSIAALITOIMEN, LASTENSUOJELUN JA LAIN MÄÄRÄÄMISTÄ KÄYTÄNNÖISTÄ SUOMESSA
Esimerkkejä siitä, miten perheitä koskeva lainsäädäntömme ja käytännöt kulkevat täysin jäljessä ajastamme ja nyky-yhteiskunnasta:
- Suomen sosiaaliviranomaisten ja oikeuslaitoksen käytännöissä etävanhemmalle määrätään lapsen tapaamisoikeudeksi yleensä joka toinen viikonloppu ja nykyään mahdollisesti joku päivä siinä välissä.
- Päävanhempi eli ns. lähihuoltaja saa lapset luokseen asumaan.
- Hänen osoitteestaan tulee lapsenkin osoite ja lapsen virallinen koti. Käytännössä vain tähän osoitteeseen ja tälle päävanhemmalle tulevat
kaikki lasta koskevat viranomaisten, päiväkotien, lääkärien, koulun ym. tiedotteet ja viestit.
- Lapsella saa olla vain yksi osoite. Tämä osoite on automaattisesti päävanhemman osoite. Muuta mahdollisuutta ei suomessa ole.
Etävanhempi - useimmiten isä - joutuu pyytämään ja metsästämään viestejä ja tietoja lapsestaan kaikilta instansseilta. Usein hänet kuitenkin näiltä tahoilta unohdetaan.
- Lapsen ja etävanhemman tapaamiset ovat tarkoin tunnilleen määrättyjä ja rajoitettuja. Niiden ulkopuolella heidän tapaamisensa ovat
täysin päävanhemman halusta ja toiminnasta riippuvaa. Siinä lapsen tahto on alistettu viranomaisten ja päävanhemman päätökseen. Voi sanoa, että tässä prosessissa lapsi on täysin avuton ja sivuosassa.
Kun kuitenkin ydinasia on lapsen oikeus vanhempiinsa, voi täydellä syyllä ihmetellä, miten on mahdollista, että Suomessa on lain siunaamana
yleinen käytäntö suorastaan erottaa lasta toisesta vanhemmastaan – yleensä isästään – säätämällä senlaatuisia lainvoimaisia päätöksiä, jotka estävät
tai ainakin vaikeuttavat toista vanhempaa ja hänen lastaan elämästä ja kokemasta yhteistä arkea ja tekevät sellaisen monesti jopa mahdottomaksi.
Rajoittamalla lapsen oikeutta toiseen vanhempaansa tai riistämällä tämä oikeus lapselta puututaan rajusti lapsen perusoikeuksiin ja ihmisoikeuksiin.
Tällainen toimintahan pitäisi olla rikollista, koska siinä vahingoitetaan lasta.
Toisen ihmisen henkinen ja/tai ruumiillinen vahingoittaminen on ihmisen pahoinpitelyä, siis rikos.
UUSI SUKUPOLVI NOUSEE…
Viimeisten vuosien aikana yhä useammat vanhemmat haluavat eron tullessa jakaa vastuun lapsesta tasapuolisesti. Tällöin yleisin keskinäinen sopimus
tuntuu olevan, että lapsi on molempien vanhempien luona joka toinen viikko kokonaisen viikon. Lisääntymässä ovat myös vanhempien sellaiset ratkaisut,
missä vanhemmat säilyttävät entisen kodin ja menevät sinne vuorollaan lapsen kanssa. Näillä uusilla tuulilla ja pyrkimyksillä valistuneimmat nykyvanhemmat
pyrkivät minimoimaan eron vaurioita lapsissaan.
Mutta viranomaiset vastustavat. He eivät ainakaan mitenkään tue näitä vanhempien pyrkimyksiä säilyttää lapsella suhde kumpaankin vanhempaan mahdollisimman
täysipainoisena. Olen saanut useasti kuulla, että vanhempia jopa kielletään lastenvalvojien tai muun sosiaaliviranomaisen taholta tekemästä tällaisia sopimuksia.
Vielä tämän vuoden puolella vastaanotolleni on tullut eroselvittelyyn pariskuntia, joiden virallinen lastenvalvoja ei ole hyväksynyt tätä vanhempien toivetta kirjata
lapsen ja vanhempien tapaamiset näin. Heille on ilmoitettu, että virallisesti meillä Suomessa ei suositella eikä oikeastaan hyväksytä tällaisia tapaamismenettelyjä.
KRIISISSÄ ALKAA HUOLTAJUUSKIISTA…
Suomessa lasten vanhempien eroon liittyvä, siitä seuraava viranomaiskoneisto, sen säännöt, maan tavaksi tulleet käytännöt, riittämätön lainsäädäntö
ja siihen liittyvä nykyinen oikeuskäytäntö suorastaan provosoivat lasten vanhempia keskinäiseen taisteluun toisiaan vastaan.
Jos vanhemmat eivät heti pääse sopimukseen, otetaan avuksi viranomainen, useimmiten sosiaaliviranomainen. Siitä alkaa vanhempien arvioiminen ihmisinä
ja lapsen vanhempina. Seuraa luonnollisesti toisen arvostelua ja syyttelyä. Hyvässä lykyssä ja useinkin mukaan kuvioon tulevat nopeasti lastensuojeluviranomaiset
ja syytösten rajuudesta riippuen mahdollisesti muitakin viranomaisia. Oikeudenkäynnin uhka on koko ajan taustalla häämöttämässä. Usein se toteutuukin siinä vaiheessa,
kun sosiaaliviranomaiset ja lastensuojelu tarpeeksi pitkään riitatilannetta järjestelee ja arvioi.
Viranomaisten pyöriessä ympärillä koteja ja vanhempia arvioimassa sekä kirjoittaessa lausuntojaan ja kannanottojaan puurot ja vellit menevät täysin sekaisin.
Unohtuu, että kysymys on lapsen oikeuksista. Kaikki tämä tapahtuu siinä vaiheessa, kun vanhempien erotilanne on päällä ja koko perhe on järkyttynyt ja kriisissä.
Viranomaiskäytännön, säädöksien ja lainsäädännön vaikutus on tässä tilanteessa kuin löisi vettä myllyyn. Sen sijaan, että perhe saisi tässä vaiheessa heti keskustelu- ym.
psykologista apua ja luontevan paikan, mistä sitä saada, he joutuvatkin oleman huolissaan lastensa menettämisestä ja tappelemaan mahdollisuudesta saada olla lastensa elämässä.
Näin vanhemmat joutuvat melkein väkisin vastakkain toistensa vihollisiksi taistelemaan lastensa tapaamisista ja asumisesta jopa oikeusasteisiin saakka.
SITTEN KÄRÄJÄOIKEUTEEN...
Käräjäoikeuteen tulee n. 2000 huoltajuusoikeudenkäyntiä vuodessa. Luku on koko ajan nousemaan päin. Näistä n. 10 – 20 prosenttia on vaikeaa ja pitkittynyttä.
Tämä tarkoittaa, että vuosittain 200 – 400 pariskuntaa käy käräjiä vuosikausia lasten huoltajuudesta, tapaamisista ja asumisesta. Luku ei ole vähäinen kun ajattelee
lasten lukumäärää siellä taustalla. Erot ja huoltajuuskiistat ovat koko ajan kasvamaan päin. Huoltajuusoikeudenkäynnit voivat kestää vuosikausia. Yli kymmenen vuoden
huoltajuusoikeudenkäynnitkään eivät ole epätavallisia.
KÄRÄJÄOIKEUDEN MAAN TAPA…
Äidit saavat oikeuden päätöksillä Suomessa lapsen lähivanhemmuuden 85 %:ssa tapauksista, isät 15 %:ssa tapauksista. Isät Suomessa tietävätkin, että heidän mahdollisuutensa
saada lastensa lähivanhemmuus ovat vähäiset, puhumattakaan mahdollisuudesta yksinhuoltajuuteen. Äidit luottavat vielä järjestelmään, mutta alkavat olla hieman pelokkaita.
Suomessa lukuisat lapset vuosittain menettävät arjen isänsä kanssa. Haluan tässä yhteydessä painottaa, että kysymys on koko ajan vanhemmista, jotka ovat normaalin vastuullisia
henkilöitä ja eläneet eroon saakka normaalisti perheenä lasten kanssa. Kun isä saa lapsen yksinhuoltajuuden, taustalla on jo erittäin vaikeita ongelmia.
Siis yhteiskuntajärjestelmässämme on systeemi, joka vuosittain toimenpiteillään erottaa lapsia omista vanhemmistaan, useimmiten isistään. Ja nyt en tässä edes puutu lainkaan
yhteiskunnassamme vallitsevaan ja yhä laajenevaan huostaanottosysteemiin, sen seurauksiin ja vääryyksiin. Tätä systeemiä pyörittää meillä Suomessa voi sanoa melkein täysin naisvaltainen virkamieskoneisto!
JA IHMINEN SEN MYLLERRYKSESSÄ…
Kun on kysymys ihmisen syvimmistä tunteista, taistelu niiden pohjalta saa helposti raadollisia, vääristyneitä ja kaikkia osapuolia vahingoittavia piirteitä.
Jos huoltoriidan toisena osapuolena on psyykkisesti tasapainoton tai persoonallisuudeltaan psykopaattinen, narsistisesti luonnehäiriöinen vanhempi, tilanne on lapsen kannalta vaarallinen.
Vaikeata, pitkittynyttä huoltajuuskiistaa käyvien vanhempien ryhmässä on todettu selvästi muita enemmän mielenterveyden tasapainottomuutta ja persoonallisuushäiriötä. Näistä suurin osa on naisia.
Olen toiminut Helsingissä yli 40 vuotta psykologina pariskuntien pariterapeuttina, perheiden, nuorten aikuisten ja aikuisten psykoterapeuttina. Olen kohdannut paljon eroisien hätää ja sitä
yhä enenevässä määrin.
Olen myös yhteiskunnallisella toiminnalla pyrkinyt edistämään naisten oikeuksia ja tasa-arvopyrkimyksiä. Viimeisten yli 15 vuoden ajan olen törmännyt surukseni naisten vastarintaan
vanhemmuuden tasa-arvokysymyksissä. Miesten yhä nousevat vaatimukset omista oikeuksistaan ja lastensa hyvinvoinnista ovatkin mielestäni täysin ymmärrettäviä. Toistuvasti ne kuitenkin
törmäävät jopa päättäjätasolla vastarintaan.
VIERAANNUTTAMINEN
Sen lisäksi, että yhteiskunnassamme on systeemi, jonka tuloksena tapahtuu jatkuvaa lapsen vieraannuttamista toisesta vanhemmastaan, sitä tapahtuu koko ajan yksilötasolla.
Tapahtumana sen merkitystä ja koko asiaa ei vielä yleisesti oikein ymmärretä, ei edes psykologian ja psykiatrian ammattitasoilla - puhumattakaan virkamiestasosta.
Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta on sitä, että toinen vanhempi tietoisesti estää tai yrittää estää lapsen ja lapsen toisen vanhemman kiintymyssuhteen syntymistä,
kehittymistä ja jatkumista. Tämä voi tapahtua niin henkisesti kuin konkreettisesti ja yleensä se sisältää molemmat keinot.
Toimintatavoissa on tunnistettavissa kaikki väkivallan, kiusaamisen ja pahoinpitelyn tunnusmerkit. Sen seurauksena lapselle aiheutuu tavalla tai toisella loppuelämäkseen henkisiä vaurioita.
Lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmastaan on siis lapseen kohdistuvaa väkivaltaa ja siten rikollista toimintaa. Sen tulisi olla rikoksena rangaistava teko.
Ehkä asiaa selventää, kun tätä toimintaa vertaa esim. työpaikkakiusaamiseen. Siihen meillä Suomessa on nyt laki: työturvallisuuslaki, 28. pykälä, jossa säädetään, että työnantajan on heti ryhdyttävä toimiin, jos työpaikalla havaitaan
- kiusaamista
- toisen alistamista
- mustamaalaamista
- työryhmän, päätösten ym. ulkopuolelle jättämistä
- työtehtävien laadun tai määrän perusteetonta muuttamista
- jne vastaavaa henkistä tai konkreettista väkivaltaista toimintaa.
Nämä tunnusmerkit löytyvät järjestään kaikissa virkamiesten käsittelyyn tulevissa huoltajuusriidoissa:
- vanhemman haukkumista ja mustamaalaamista jopa vääriin ja valheellisiin ilmiantoihin saakka.
- lapsen eristämistä toisesta vanhemmasta jopa vuosiksi virkamiesten nenän alla ja heidän siihen puuttumatta.
- lapsen asenteen manipulointia toista vanhempaa vastaan monin eri tavoin ja aina hyvin ovelasti siten, että sen näkeminen ja ymmärtäminen on vaikeaa.
Kaikki tämä paha tehdään itse asiassa lopulta lapselle. Sen seurauksena lapsi tavalla tai toisella, enemmän tai vähemmän vaurioituu,
pahimmassa tapauksessa, kuten meillä Suomessa on tapahtunut - lapsi kuolee tämän väkivallan seurauksena.
PSYKOPAATTINEN VANHEMPI HUOLTAJUUSKIISTASSA
Huoltajuusriidassa vaarallisin lapselleen vanhempana on mielenterveysongelmainen tai persoonaltaan psykopaattinen, narsistisesti persoonallisuushäiriöinen persoonallisuus.
Psykopaattisen reaktion voi kyllä eron yhteydessä saada siihen liittyvästä järkytyksestä, pelosta, kostonhalusta jne. Tällainen reaktio menee kuitenkin aikaa myöten ohi.
Psykopaattisella persoonalla kosto ym. ei mene ohi. Se jatkuu, kestää ja jopa saattaa jatkuvasti löytää yhä vahvempia muotoja. Pitkittyneissä lasten tapaamisriidoissa melkein poikkeuksetta
löytyy mielenterveyden eri asteista ongelmavyyhtiä, yleensä juuri eriasteista psykopatiaa, luonne- ja persoonallisuushäiriötä. Tämä häiriöinen on tilastojen mukaan nykyään useimmiten nainen, lapsen äiti.
Psykopatia on tunne-elämän kehittymättömyyttä, kypsymättömyyttä. Tällaisen persoonan tunne-elämä ei ulotu kovin syvälle eikä jousta. Sisimmässään hän on tunneköyhä, kylmä.
Syinä voi olla koko kasvupohjan tunneilmapiirin kylmyys, erittäin huono, väkivaltainen ja kylmä kohtelu lapsena, kasvatuksen ja kodin ilmapiirin painottuminen pääasiallisesti suoritukselliseen
kehitykseen jne. tai jopa geeniperiytyvyys, mitä on vaikea saada tietää. Vanhojen psykiatrian ja psykologian oppikirjojen mukaan sitä esiintyi pääasiassa miehillä rikollisin seurauksin.
Sellaisena vieläkin tämä ilmiö virheellisesti käsitetään.
Se persoonallisuuden narsistinen luonnehäiriö, josta nykyään niin paljon kirjoitetaan ja puhutaan, on kuitenkin tänä päivänä laajempi käsite ja ilmiönä lisääntymässä koko ajan.
Sitä esiintyy yhä enenevässä määrin naisilla ja se on selvästi laajenemassa ja voimistumassa. Tätä naisten psykopatiailmiötä ja sen tunnusmerkkejä ei sielunelämän tutkimus- ja hoidollisella
alueella olla vielä juurikaan tunnistettu ja ymmärretty.
Sen tyypilliset piirteet ovat nopeasti ilmiötä tuntevan asiantuntijan tunnistettavissa.
PERSOONALLISUUSHÄIRIÖISEN,NARSISTISEN LUONNEHÄIRIÖISEN TYYPILLISIÄ TUNNISTETTAVIA PIIRTEITÄ
- Ei kykene tuntemaan myötätuntoa, empatiaa. Hänen tunteisiinsa on turha vedota. Se saattaa useinkin aiheuttaa hänessä jopa ärsyyntymistä ja provosoida vastapuolen nujertamispyrkimyksiä.
Siten hänelle myös annetaan lyömäaseita löytää vastapuolen herkkiä kohtia. Luonnehäiriöisen käyttäytymistä, sanoja tms. ei pidä koskaan tulkita oman tunne-elämän sääntöjen ja moraalin pohjalta,
koska hänen toiminnalleen on aivan oma logiikka ja moraali.
- Hän ei omaa terveen tunne-elämän omaatuntoa. Hän kykenee röyhkeyteen, oveluuteen ja estottomaan valehtelemiseen jne. koska häntä eivät vaivaa ja häiritse syyllisyydentunteet.
Huoltajuuskiistassa hän taistelee vain saavuttaakseen omat tarkoitusperänsä, sivuuttaen kaiken muun.
- Sadismi, eriasteinen julmuus on yksi leimallinen piirre. Tämä tarkoittaa sitä, että tämä persoona nimenomaan kokee mielihyvää, nauttii kiusatessaan, voittaessaan,
alistaessaan. Hän nauttii toiselle aiheuttamastaan piinasta. Hän ei jätä valitsemaansa kohdetta rauhaan. Näillä persoonilla saattaa olla yhtä aikaa jopa useita, vuosikausia kestäviä ja
toistuvia oikeudenkäyntejä.
- Häntä eivät säännöt rajoita. Tällainen persoona omaa sellaisen vallan tunteen omasta egostaan, että hän suorastaan kokee olevansa aina oikeassa.
Luonnehäiriöinen ei kykene menemään itseensä. Hän pitää itseään aina aivan erityisenä, jolle ihmisten väliset yleiset ja normaalit käyttäytymissäännötkään eivät kuulu,
eivätkä ne häntä hillitse. Huoltajuusriidoissa uhkasakot rangaistuksena lapsen eristämisestä eivät häntä hetkauta – eikä niitä äideiltä tunnuta juuri karhuttavankaan.
Rangaistukset vääristä ja toisen elämän murskaavistakin valheellisista ilmiannoista eivät myöskään vaikuta häneen eivätkä häntä estä.
- Nämä persoonat ovat taitavia syyllistäjiä. Tällaisen persoonan uhri alkaa yleensä etsiä syytä ja aihetta itsessään. Olen tavannut paljon lasten isiä,
jotka tullessaan hakemaan apua erotilanteessa tarvitsevat ensimmäiseksi alistetun, nujerretun, syyllisyyttä ja huonommuutta kantavan itsetunnon kohentamista jaksaakseen
jatkossa auttaa lapsiaan edes jaksamalla puolustaa itseään ja käydä huoltajuustaistelua lastensa edun ja oikeuksien vuoksi.
- Persoonallisuushäiriöinen tekee aina myyräntyötä voidakseen mahdollisen uhan sattuessa turvata oman asemansa. Hän kerää koko ajan aineistoa
voidakseen tarvittaessa hyökätä tai puolustaa itseään. Kun vastapuoli havahtuu siihen, mitä toinen tekee, silloin on jo myöhäistä – on tapahtunut jo paljon.
Huoltajuuskiistoissa tulee usein ilmi, että puolison täydelliseksi yllätykseksi häntä vastaan on jo esim. pyydetty monelta instanssilta erilaisia todistuksia,
lasten asenteita on jo etukäteen muokkailtu ja ohjailtu tiettyyn suuntaan, konkreettisia asioita on jo järjesteltykin valmiiksi jne.
- Kyvyttömyys kokea ja mieltää puolisoa, lapsia ja läheisiä erillisinä ja itsestä irrallisina yksilöinä ja persoonina. Lapset, puoliso ja läheiset ovat osa itseä,
ikään kuin itsen jatkeita. Tämän vuoksi voi sanoa, että narsistisesti luonnehäiriöisen, persoonallisuushäiriöisen on mahdoton huoltajuusriidassa edes ymmärtää lapsensa parasta,
koska hän ei kykene ymmärtämään lapsensa yksilöllisiä tarpeita, tunteita, toiveita ja maailmaa. Lapsi on hänelle hänen itsensä jatke, jota hänen on mahdoton käsittää erillisenä persoonana.
Näin ollen lapsesta irtautuminen ja siis esim. eron yhteydessä lapsen jakaminen toisen kanssa on hänelle kauhistus. Hän taistelee huoltajuudesta ajatellen vain omaa tavoitettaan.
Lapsen parhaalle hän on sokea.
- On ilmiömäisen taitava manipuloija. Hän heittäytyy marttyyriksi, usein taitavasti ja salakavalasti syyllistäen. Hän itkee ja osoittaa herkkyyttä ja valtavaa tunneskaalaa
taitavasti ja sopivissa kohdin. Kukaan asiantuntematon ei arvioisi häntä tunne-elämältä estottoman kylmäpäiseksi ja laskelmoivaksi. Niin ilmiömäisen taitava hän on äänensävyissä ja
sen vivahteissa, ilmeissä ja niiden tilanteiden tajuamisessa, missä mitäkin tarvitaan. Ihmiset luonnehtivat häntä usein ”niin tunteelliseksi ja herkäksi”.
Hän osaa hurmata ihmiset. Kaiken tämän hän oppinut niin kuin opitaan pelaamaan peliä. Hän pelaa keskuudessamme kuin shakkia.
Näin tämän patologisen, psykopaattisen persoonan on mahdollista ja helppokin ajaa menestyksellisesti asiaansa yhteiskuntamme hierarkiassa ja varsinkin siinä virkamieskoneistossa,
jossa asenteilla ja tunteilla, sympatioilla ja antipatioilla on päätöksenteossa paljon merkitystä. Huoltajuusriidoissa
ja – oikeudenkäynnin eri vaiheissa - hän ei juurikaan kohtaa sellaista koulutettua virkamiestä, joka tunnistaisi hänen pelinsä.
HUOLTAJUUSVÄÄRINKÄYTÖKSET RANGAISTAVIKSI
Huoltajuusväärinkäytökset, joiden tavoite on lopulta vieroittaa toinen vanhempi ja lapsi toisistaan, pitäisi nähdä puhtaasti lapsen pahoinpitelynä ja
rangaistavina tekoina, rikoksina. Niin kuin työpaikkakiusaaminenkin vähitellen, pitkällisen ymmärtämättömyyden ja vastustuksen jälkeen, saatiin suojelun ja lain piiriin,
niin tulisi huoltajuusväärinkäytöstenkin kanssa tapahtua. Tekoina ja asiana ne ovat täysin rinnastettavia.
Lasta suojelemaan lastensuojelulakiin tulisi lisätä samat sanktiot kuin työsuojelulaissa, jossa sanotaan:
On heti ryhdyttävä ja selvitystoimeen ja tarvittaessa rangaistustoimenpiteisiin havaittaessa
- toisen (vanhemman) alistamista
- toisen (vanhemman) kiusaamista
- toisen (vanhemman ) mustamaalaamista
- toisen (vanhemman) jättämistä päätösten ulkopuolelle
- toisen aseman (isyyden/äitiyden) loukkaamista
Valistaminen ja ennaltaehkäisy parannuskeinoina eivät riitä, koska psykopatia ei koskaan parane.
NÄKÖALOJA UUDISTUKSEEN
Nykyinen yhteiskunta on muuttunut ja muuttumassa kovaa vauhtia. Uudet sukupolvet ja siis nykyisät ovat jo ottaneet isyyden haltuunsa ja siis kantavat huoltajana
täysipainoisen vastuun. Nykyisät ovat vastanneet 60-luvun naisten tasa-arvohuutoon, naiset itse ja koko naisvaltainen sosiaalitoimi vain taistelee kehitystä vastaan tai ei sitten edes näe sitä.
Miehen rooli ei enää ole perinteinen maskuliini. Naisen rooli taas on muuttunut enemmän urakeskeiseksi ja suoritukselliseksi, lähemmäs sitä roolia, jossa mies oli ennen.
Säädetyt tapaamisoikeudet ja koko erojen selvittelykoneisto eivät mitenkään enää vastaa nykyaikaa.
- Koko vanhakantainen sosiaalitoimi, sen sosiaalivirkamiehistön pohjalle luotu perheiden suojelukäytäntö tulisi romuttaa. Se on järjestelmä, jossa isiä ja äitejä hiostetaan
oikeuslaitoksen rattaisiin saakka tappelemaan keskenään vuosikausiksi oikeudestaan lapsiinsa. On tarve luoda uudet käytännöt nykyajan perheitä, perhemuotoja ja -kulttuuria palveleviksi.
- Lapsen huoltokäsittelyt pitäisi poistaa kokonaan juristeilta ja käräjätuomareilta muissa kuin aivan selvissä rikostapauksissa (pahoinpitelyt, kiusaamiset, tapaamisjärjestelyrikkomukset tms.)
- Kehitetään uusi malli, missä painopiste ja lähtökohta on lapsen oikeus molempiin vanhempiinsa. Lähtökohtana vanhempien erotessa tulisi olla, että lapsella säilyy
molemmat vanhemmat tasapuolisesti ja niin vahvasti hänen elämässään kuin mahdollista.
- Eronjälkeisten erimielisyyksien ja huoltajuusriitojen selvittelyyn voisi hyvinkin ottaa mallia nykyaikaisesta työterveyshuollosta: se otti Suomessa yksityissektorin
ammattitaidon käyttöönsä ja kehitti sen ympärille tehokkaan ja toimivan terveydenhoidon. Suomessa on runsaasti vahvaa psykologista ja psykiatrista ammattitaitoa varsinkin yksityissektorilla.
Se ammattitaito tulisi ottaa laaja-alaisesti ja tehokkaasti käyttöön lasten huoltajuuserimielisyyksissä.
- Kun vanhempien välille syntyy erimielisyys tai riitaa lapsen asumisesta, huollosta tms. heidät ohjattaisiin heti erityiselle psykologian ja psykiatrian asiantuntijalle
tähän tarkoitukseen koulutettuun asiantuntijayksikköön. Näitä voisi olla eri puolilla Suomea. Jos jokainen tällainen yksikkö olisi monipuolisella ja tehokkaalla ammattitaidolla varustettu,
uskoisin, että melko harvalukuisellakin yksikkömäärällä saataisiin hyviä tuloksia. Taloudellinen säästö olisi varmasti myöskin suuri lukuisten jopa kymmenen vuoden huoltajuus-oikeuskäyntien
jäädessä historiaan.
- Ja meillähän on jo valmiina upea ja lähes kaikki lapset ja heidän vanhempansa tavoittava neuvolaorganisaatio. Sen toimintoja laajentamalla ja siihen uutta ammattitaitoa ja
ammattiyksikköjä lisäämällä saisimme melko helpostikin ja nopeasti aikaan luontevan kanavan lasten vanhempien erotilanteiden selvittelyä ja hoitoa varten.
Lainsäädännöllisin toimenpitein ja uuden käytännön luomisen ja kehittämisen myötä olisi vihdoin mahdollisuus katkaista nykyiset sivistysvaltiomme mustana tahrana yhä
lisääntyvät lasten huostaanotot, perheväkivallan kasvu ja raaistuminen lasten surmiin saakka. Yksikin sellainen on liikaa ja iso häpeä tälle yhteiskunnalle. Tähänhän olisi pitänyt puuttua
jo ajat sitten rankalla kädellä. Näiden tapauksien yhteydessä on järjestään ilmennyt, että sosiaali- ja lastensuojeluviranomaisiin on oltu jopa pitkään ja monin tavoin yhteydessä. Ei auta,
että nykyiselle sen virkamiehistölle lisätään kurssiluontoisesti lisäkoulutusta. Näinhän on tehty tähän asti koko ajan. Sosiaalialan koulutus ei ole enää riittävä pohja niin vaativalle
työkentälle kuin mitä perhesuojelu tänä päivänä edellyttää.
Tarvittavalla lainsäädännöllä ja uuden käytännön kehittämisellä on jo kiire.
Helsingissä 9.3.2014
Selja-Anneli Mansnerus
Alkuun
