MANSNERUS Selja-Anneli - Artikkelit



kuvituskuva

Etusivulle


ARTIKKELIT

PARISUHDEASIANTUNTIJOITA NEUVOLAORGANISAATIOON

Neuvolaorganisaatioon tulisi sen luonnollisena osana liittää parisuhdeammattilainen ottamaan vastaan jokainen tuleva isä ja äiti yhteisten keskustelujen merkeissä. Ei edes niinkään, että vain ne parit tai tulevat vanhemmat, jotka kokevat jotain ongelmaa, varaavat tai saavat mahdollisuuden varata aikaa, vaan siten, että nimenomaan jokainen vanhempi ja pariskunta yhdessä ja erikseen luonnollisena osana neuvolan toimintaa menevät terveydenhoitajan, lastenlääkärin ym. ohella myös pariterapeutin (psykologi, psykiatri) vastaanotolle. Siellä ammattihenkilön kanssa keskustellessa saadaan tietoa juuri senhetkisestä uudesta elämäntilanteesta ja päästään puhumaan siihen liittyvistä asioista kuin myös yleensä parisuhteesta siitä, miten se parhaillaan koetaan, sen mahdollisista ongelmista, tulevasta tilanteesta, seksuaalisuudesta, seksuaalisuudesta ennen ja nyt, miehen ja naisen kokemisesta, äitiyteen ja isyyteen kasvamisesta, mitä on mahdollisesti odotettavissa jne

Olen tehnyt vastaanotollani varsinkin viimeisten kymmenen vuoden aikana sen merkittävän havainnon, että jo muutama ja jopa yksikin keskustelu pariskuntien kanssa niistä asioista, mitkä liittyvät raskauteen ja vastasyntyneen ja pienten lasten kanssa elämiseen, saattaa olla erittäin merkittävä tai suorastaan ratkaiseva ja käänteentekevä perheen koossa pysymisen kannalta. Yleisesti ottaen varsinkin nuoret parit ovat hyvinkin tietämättömiä niistä yksinkertaisimmistakin asioista, mitkä tulevat eteen lapsen syntyessä, siitä, mitä se merkitsee itsen ja toisen kannalta ja parisuhteen kannalta, ja sitten vielä lapsen kannalta.

Lapsen syntymä koettelee parisuhdetta. Se vaatii kypsymään, kasvamaan ja ottamaan vastuuta. Siis ennenkaikkea perheen perustaminen vaatii henkisesti kykyä ja halua ryhtyä aikuiseksi. Muutokseen on mahdoton kasvaa, jos ei halua tai kykene samalla luopumaan mistään.

Suomalainen mies on tänä päivänä yllättävän vastaanottavainen tietämään ja kuulemaan siitä, mitä nainen kokee ja saattaa kokea raskauden ja synnytyksen ja sen jälkeisenä aikana. Hän yrittää ainakin kovasti, kysyy ja jos ei ymmärrä, on huolissaan ja hätääntynyt. Edelleen nuori suomalainen miessukupolvi tuntuu ryhtyvän aivan uudella ja luonnollisella tavalla lasta hoitavaksi ja rakastavaksi arjen isäksi.

Yllättävää ja hälyttävää on, että nuoret naiset itse ovat tänä päivänä äimistyttävän tietämättömiä, mitä heissä tapahtuu äitiyden lähestyessä ja sen jälkeen niin fyysisesti kuin henkisesti. Lisäksi olen havainnut, että heidän näyttää usein olevan vaikeata hyväksyä, että lapsen myötä elämä ja oleminen ei ole koskaan enää sama, kuin ennen. Nainen tultuaan äidiksi ei enää koskaan ole aivan sama kuin ennen. Vaikka näkee, että naiset heittäytyvät äitiyteen lukemalla kaiken mahdollisen tiedon useimmiten netistä ja vauvalehdistä, törmää toistuvasti siihen, miten suurin osa uuden äidin tietotaakassa on vain lapsen ja itsen ulkoista hyvinvointia koskevaa asiaa. Ja miten paljon se sisältää pelkkää huolta ja paljon pelkoja. Kosketus äitiyden iloon on kuin tyystin kadoksissa.

Esimerkiksi sellainen asia, kuin pelko fyysisen viehättävyyden ja nuoruuden menettämisestä on uskomattoman yleistä ja monasti vie voimia henkiseltä kehittymiseltä ja varsinkin pysähtymiseltä äidiksi. Pelko saattaa tulla niin suureksi, että se alkaa jo raskauden aikana nousta peikoksi ja estää kokonaan raskaudesta ja siihen liittyvästä naiseudesta nauttimisen puhumattakaan iloitsemisesta tulevasta vauvasta. Jos pelko nousee keskeiseksi asiaksi ja panee tuijottamaan yhteen pisteeseen ja jähmettää ja lamauttaa nuoren naisen, hän saattaa menettää kosketuksen tunnekokemuksiinsa. Samalla hän menettää kyvyn vastaanottaa niitä uusia signaaleja ja tunteita, mitä hänen sisällään on tai olisi kehittymässä ja sitä kautta se tunnevalmius, mikä uudessa elämäntilanteessa tarvittaisi, jääkin hämäräksi.

Tavallisin tilanne on sellainen, että vastaanotolleni tulee pariskunta, jossa nainen kertoo olevansa "burn out", aivan uupunut ja onneton. Ja mies vierellä on pelokkaan näköinen ja kertoo, ettei oikein ymmärrä, mitä voisi tehdä, kaikkensa on yrittänyt. Ja nainen alkaa vyöryttää tyytymättömyyttään miestään kohtaan ja mies kuuntelee kiltisti ja myöntää melkein kaiken ja sitä enemmän nainen kiihtyy ja syyttää vähitellen miestä kaikesta mahdollisesta ja vihdoin alkaa itkeä lohduttomasti ja kertoo ettei tiedä itsekään, mistä oikein on kysymys. Yleensä pariskunnalla on lapsia siten, että ensimmäinen on ehkä juuri alle vuoden ja toinen melko vastikään syntynyt.

Suomalainen mies on opetettu kuuntelemaan naista. Mutta miten mies voi kuunnella tai ymmärtää tai tietää, jos nainen on itse ihan pihalla itsensä kanssa. Tällaisen tilanteen kohtaaminen vastaanotolla on yhä tavallisempaa ja on jo ajat sitten pannut parisuhdeammattilaisen hälytyskellot soimaan. Mikä nuorta suomalaista, tulevaa äitiä ja nuorta äitiä vaivaa?

Äitiys hukassa

Nykynaisissa on paljon elämän suorittajia. Elämää suoritetaan, ei eletä. Tämä nuori nainen elää niinkuin aikoinaan luki läksyjään koulussa, kiltisti ja säntillisesti puurtaen, pyrkien ja tyytyen vain kiitettäviin arvosanoihin.

Näin tämä tyttö on alkanut elää myös ystävyyssuhteita, näin tämä tyttö on alkanut elää myös rakkauksiaan, näin tämä nuori nainen on alkanut elää parisuhdettaan, raskauttaan, lapsen syntymää, perhe-elämää, lapsen kasvatusta jne. Mahdollisesti hänellä on takanaan syömishäiriöproblematiikkaa, mikä onkin ollut jo pitkään yhteiskunnassamme nuorten suorittajatyttöjen vakava yleinen sairaus.

Äitiyden suorittaminen tarkoittaa sitä, että tämä nykyäiti huolehtii tarkkaan siitä, että lapsi esimerkiksi syö juuri sen tietyn määrän, miten on annettu ohjeeksi ja tiettyinä aikoina, niin kun pitääkin tai on oletettua tai on neuvolassa neuvottu. Suorittajaäiti on tarkka siitä, että lapsella on muodin vaatima vaatetus, kaikki ulkoinen juuri niin kuin pitääkin ja ikään kuin kuuluukin olla ja myös näyttää hyvältä. Lapsella kuuluu olla harrastuksia ja niihin satsataan paljon. Jo aivan vauvasta asti lasta viedään ja haetaan ja hänelle laaditaan aikataulua ja ohjelmaa.

Tämä lastaan tunnollisesti hoitava nykyäiti saattaa uhrata tavattomasti aikaa lapselleen ja lapsensa hyvinvoinnin vaalimiseen. Mutta vähitellen yllätyksenä koko tilanteeseen tulee väsymys, uupumus ja turtumus. Kun kaikki on tai ainakin näyttää olevan ikään kuin kohdallaan ja sitten kuitenkaan ei olekaan - ollenkaan. Kaikesta yrittämisestä ja puurtamisesta huolimatta kaikki tuntuukin alkavan olla kaaoksessa, hallitsemattomissa. Kun nuori äiti ei ymmärrä itsekään, miten hän pystyisi kertomaan siitä lapsen isälle. Tässä vaiheessa mies alkaa olla jo melko pulassa, sillä hänestä tulee helposti kaiken syntipukki.

Lapsen hoitaminen ja olla kontaktissa lapsen kanssa ovat kaksi eri asiaa. Hoitaa lasta ei välttämättä tarkoita, että on tunnekontaktissa lapsen kanssa. Suorittamisen ilmapiirissä lapsi ei voi hyvin eikä äiti voi hyvin kaikista äidin voimien ponnisteluista huolimatta. Jos lapsi ei saa tarpeeksi tunnepohjaa ympärillään olevista aikuisista, hänellä on vaara kehittyä itse tunneköyhäksi. Lapsi on äärimmäisen herkkä vastaamaan vanhempien odotuksiin. Jos häneltä odotetaan enimmäkseen suorituksia ja hän näkee tai kokee elämää enimmäkseen sitä kautta, tunne-elämä ei välttämättä pääse tarpeeksi kehittymään. Mielestäni tällaisen tunnekylmyyden tai tunnekehittymättömyyden seurauksia on jo ollut havaittavissa yhteiskunnassamme. On myös pelottavaa havaita, että yhteiskuntamme pitkäaikaisen suoritusilmapiirin mielenterveydelliset seuraukset saavat yhä vaihtelevampia muotoja. Se, että yhä yleisemmin äitiys on nykynaisella hukassa, on eräs näistä oireista.Voisi sanoa, että juuri kun alettiin ymmärtää syömishäiriöisen nuoren taustaa, nähdä ja hoitaa tätä sairautta niin nyt se on saamassa uutta muotoa: nykynaisella äitiys alkaa olla hukassa!

Äitiyden suorittaminen on rankkaa työtä ja siinä kadotetaan kyllä oivallisesti elämisen maku ja tuntu, äitiyden ilo. Näin tapahtuu siksi, että tunteet jäävät suorittamisen taakse. Suorittaja ei ole oppinut ymmärtämään sitä, että elämisen elämykseen ja kokemiseen tarvitaan kykyä pysähtyä hetkeen ja tilanteeseen tunteen kautta, vaan hän tähtää tekemään elämästä tiettyä kokonaisuutta pyrkimällä koko ajan tulokseen ja nimenomaan parhaaseen mahdolliseen määrittelemäänsä tulokseen ja puurtaa ja puurtaa tämä tulos mielessään. Ei ihme, että siihen vähitellen väsyy. Nainen elää äitiyttä kuin kävisi raskaassa työssä, lukisi yötä myöten tenttiin tms.

Tässä vaiheessa nainen sitten syyttää miestään onnettomuudestaan. Hänen mielestään mies ei osallistu tarpeeksi perheen yhteiseen arkeen. Hänen mielestään mies harrastaa liikaa omia asioitaan tai mies ei tule tarpeeksi nopeasti kotiin töistä tai mies katsoo liikaa tv:tä yms. Usein kuulen ja näen, että jos pari sitten eroaa, nainen myöhemmin näkee ja toteaa, ettei mies ollutkaan hänen ahdistuksensa ja onnettomuutensa ja raivonsa lähde.

Jos mies ennen perheen katastrofia vähän paremmin ymmärtäisi naista, moni katastrofi olisi ja olisi ollut vältettävissä. Nuori suomalainen mies ja varsinkin tuleva isä on tänä päivänä usein täysin pulassa näiden asioiden ja tiedon kanssa, mitä ja miten miehen tulee olla, mitä nainen kaipaa jne. Samoin, jos nainen itse saisi vähän syvempää ymmärrystä omaan itseensä naisena, äitinä ja varsinkin tulevana äitinä, monilta ns. raskauden jälkeisiltä masennusvaiheilta ja perheiden hajoamisen katastrofeilta vältyttäisi. Tätä kaikkea keskustelua nykyparisuhde tarvitsee.

Olen huomannut, että jo yksi tai muutama keskustelu pariskunnan kanssa saattaa merkitä suorastaan jo uhkaavan eron täydellistä raukeamista. Nuoret hakeutuvat pariterapeutille yhä herkemmin ja avoimemmin, jopa seurustelevat nuoret parit. He ilmaisevat tyytyväisyytensä, helpotuksensa, kiitoksensa ja ilonsa keskusteluista spontaanisti ja selkeästi. Olen tullut täysin vakuuttuneeksi siitä, että nimenomaan parisuhteeseen liittyvät keskustelut ja ilmainen luonnollinen mahdollisuus niihin ehkäisisi lukuisia kyteviä perheen hajoamisia. Sillä olisi valtava merkitys lasten ja nuorten hyvinvoinnin kannalta. Kansantaloudellisesti tarkasteltuna positiiviset näkymät ovat valtavat: tulevat säästöt kaikilla mielenterveyden alueilla, sen lisäksi, että vältettäisiin lukuisat henkilökohtaiset tragediat vältettäisiin lukuisat henkilökohtaiset taloudelliset tragediat. Kuvitelkaa siis, miten merkityksellistä kansantaloudellisesti olisi sillä, että perheet eivät rikkoutuisi. Eikö yhteiskunnassa kannattaisi satsata tällaiseen ennaltaehkäisevään työhön. Näinkin konkreettisesti vähäinen satsaus nykysukupolveen olisi uskomaton satsaus tulevaan sukupolveen. Ei tarvittaisi kuin muutama koulutettu ammattihenkilö kiertämään neuvoloita tai parhaassa tapauksessa neuvolassa olisi kyseinen virka. Mutta varmasti työ voitaisiin aloittaa kiertävillä alalle koulutetuilla ammattihenkilöillä.

Vanhempi sukupolvi vastuun opettajana

Mielestäni vanhempi, kokeneempi sukupolvi on vastuussa nuoremmasta sukupolvesta. Vanhempi sukupolvi ja sen koulutetut ammattihenkilöt ovat vastuussa jakamaan ja antamaan tietoa ja ymmärrystä nuoremmalle sukupolvelle asioista, joissa nämä ovat kokemattomia ja tietämättömiä.

Vallassa olevan vanhemman sukupolven vastuu nuoremmasta sukupolvesta on tällä hetkellä jostain syystä täysin hukassa. Ja nuori sukupolvi on uhmakas ja röyhkeä, eikä ikään kuin anna tilaa. Vanhemman sukupolven velvollisuus ja vastuu on ottaa tilaa ja opastaa määrätietoisesti! Miten lapsi ja nuori oppisi ottamaan vastuuta, jos vanhemmatkaan eivät tee niin?

Alkuun