MANSNERUS Selja-Anneli - Artikkelit



kuvituskuva

Etusivulle


ARTIKKELIT

SYÖMISHÄIRIÖISTÄ

Teksti on toiminut pohjana Mansneruksen esitelmille eri puolella Suomea oppilaitoksissa ja kansanopistoissa.
Mansneruksen suunnittelema opetusvideokasetti ”Anoreksia Nervosa” on saatavilla kirjastoista ja Videotuotanto Mikko Koposelta p. 09-8771313.

Hallitseeko ruoka elämääsi?

Puhun siitä, mitä tapahtuu, kun ruokaan ja syömiseen liittyvät asiat alkavat vallata tilaa elämässä niin, että se selvästi ja vakavasti vaikeuttaa arkipäivää, elämää.

Puhun myös siitä, minkälaisia tuntomerkkejä se sisältää, kun ei puhuta enää ruokaan ja syömiseen liittyvästä normaalista asennoitumisesta ja käyttäytymisestä ja vielä siitä, mistä ihmisen sielunelämän tilanteesta tällöin mahtaa oikein olla kysymys. 

Kerron asioista esimerkein:

Kaunis hoikka tytönoloinen nainen tulee vastaanotolleni. Siinä hän on harvasanainen, omissa ajatuksissaan, myrtsinoloinen."Mitä ihmettä sinä oikein mietit koko ajan tänään?", kysyn. "En mitään" hän vastaa ärtyisästi. "No varmaan mietit koko ajan jotain. Lopulta hän sanoo: "Mä mietin koko ajan vaan sitä, mitä karkkeja mä ostan tosta kiskasta, kun mä lähden täältä" Vaikka tiesin jo paljon tuon tytön ongelmista, vastaus yllätti minut sittenkin. Ja paljasti koko tilanteen vakavuuden. 

Syömiseen ja lihomiseen liittyvien liiallisten ja ahdistavien ajatusten vuoksi tämä tyttö oli etsinyt yli kahden vuoden ajan apua kouluhoitajilta, terveyskeskuksesta, lääkäreiltä. Tilanteen vakavuutta ei oltu ymmärretty. Mielenterveystoimistosta hänet lähetettiin vihdoin kiireisesti psykoterapiaan. Todella viime hetkellä siinä mielessä, että kuukautiset olivat jo olleet muutaman kerran pois, niin vähällä ravinnolla ja runsaalla liikunnalla hän oli itseään riuduttanut. Hän oli onnekas siinä, että oli ymmärtänyt, että jotain on vialla, kun koko ajan on paha olla eikä voi keskittyä mihinkään muuhun, kuin painonsa tarkkailuun ja pelkoihin, että lihoo.

"Ei musta kukaan voi tykätä."
"Ei mua kukaan voi kestää."

Nämä olivat tuon tytön vakiolauseita.

Seuraava esimerkki:

N. 40 -vuotias mieshenkilö ei enää voi jatkaa elämäänsä sellaisena kuin se oli vuosia ollut. Hän tiesi tarvitsevansa ratkaisevan käänteen; harkitsi vakavasti avioeroa. 

Hän pahoittelee ja häpeilee isoa vatsaansa ja kertoo lihonneensa 20 kg viimeisten vuosien aikana: Aina tultuaan kotiin töiden jälkeen kotona alkaa kierre. Heti jääkaapille olohuoneeseen, jääkaapille, työhuoneeseen, jääkaapille, jääkaapille; syöminen ei lopu, se on koko ajan mielessä. 

Hän kertoo kokevansa, että aivan kuin olisi aina yksin, ei missään hellyyttä tunteita, lämpöä. Kukaan ei välitä hänestä oikeasti.

Tällaiset syömiseen liittyvä "hallitsemattomuuden" vaiva ja ongelma on tavattoman yleinen ja mielestäni kasvaa koko ajan. Siitä valittaa minulle niin ylilihava, lihava, normaalivartaloinen kuin laihakin mies tai nainen n. 50 iästä alas päin aivan nuoriin tyttöihin tai poikiin. Selvänä vakavampana syömishäiriönä se ilmenee nuorilla n. 13-30 -vuotiailla naisilla. 

Syömiseen liittyvä enemmän tai vähemmän vakava häiriökäyttäytyminen nuorilla naisilla ja tytöillä on lisääntynyt viimeisten viidentoista vuoden aikana räjähdysmäisesti. Vielä 10 v sitten se oli ns. murroiässä puhkeava sairaus.
Nykyään jo 9 -vuotiaat tytöt sairaaloissa alkavat laihduttaa tai valittaa vartaloaan. Hoitoon ohjatuista/hoidossa sairaaloissa n 6% poikia.

Nuoret tytöt kertovat usein, että he ovat huomanneet, että nykyään pojatkin huolehtivat sairaan paljon kropastaan, tarkkailevat syömisiään, vatsaansa, ruumiin kiinteyttä jne; rääkkäävät itseään bodysalilla saadakseen paremman vartalon.

Eräs 16-vuotias langanlaiha tyttö kertoo tarkkailevansa ja tutkivansa aina jokaisen kalorimäärän, minkä suuhunsa laittaa. Hän tietää senkin, että yhden postimerkin nuoleminen merkitsee yhtä kaloria. Hän kertoo, miten hän asettelee tarkalleen valitsemansa kurkun viipaleen, salaatinlehdet, tomaatinpalasen, pienen hedelmäviipaleen lautaselleen. Hän kertoo, mitä hän ei missään tapauksessa voisi syödä. Hän tietää, mitä kaikenlaisia vaikutuksia ruuilla on ja ei ole yhdessä ja erikseen. Hän ei uskalla enää syödä perheen aterioilla vaan keksii kaikenlaista, yleensä harrastuksiin menon, ettei kotiväki huomaa miten vähän hän syö. Itse asiassa kotiväki on huomannut ja on ahdistunut. Tyttö ei kestä kuunnella, että syö nyt ja noin vähällä ei voi elää. Omassa huoneessaan hän sitten asettelee niitä porkkanoitaan ja raakavihanneksia lautaselle. Hän on alkanut syödä tai olla syömättä salaa. Hän ei tunne itseään lainkaan sairaaksi mutta tietää, että jotain on vinossa

Itse asiassa perhe on muuttanut jonkin aikaa sitten ja häneltä jäi kaverit toiselle paikkakunnalle, sitä yksinäisyyttä hän sanoo potevansa. Isä ja äiti ovat paikkakunnan johtohahmoja.

Eräs 27 -vuotias menestyvä lihava nainen tulee hakemaan apua hallitsemattomaan harva se ilta toistuviin ahmimiskohtauksiin. 

Syötyään itsensä melkein tajuttomaksi, syömähumalaan ja turraksi, kuten hän sanoo, hän työntää sormen kurkkuunsa ja oksentaa. Usein hän kotiin tultuaan alkaa vain äkkiä ahmia kaikkea, mitä ikinä kaapista ja jääkaapista löytyy. Koko näkkileipäpaketti menee hetkessä ja on vasta alkua.

Useimmiten kuitenkin hän alkaa jo päivällä töissä suunnitella mitä kaikkea hän ostaa kaupasta illaksi. Ja hän ostaa valtavan määrän ruokaa ja herkkuja. Se on kuin pakko pakonomaista; tällaisen syömingin järjestäminen ja toteuttaminen. Sellaisen illan jälkeen on hirveä olo, masennus ja itseinho. 

Syömishäiriöitä on viime vuosina käsitelty runsaasti eri tiedotusvälineissä. 
Prinsessa Dianan oman sairautensa paljastamisen kautta julkisuuteen räjähti tietoisuus sellaisten syömishäiriöiden olemassa olosta kuin anoreksia ja bulimia. Silloin vanhemmat ja ympäristö ymmärsivät valpastua nuorten tyttöjensä suhteen. Moni nuori sai salaiseen painajaiseensa helpotusta jo sillä tiedolla, mistä oli kysymys ja uskalsi rohkeammin hakea apua. 

Syömiseen liittyvän häiriökäyttäytymisen hoitoa on kehitetty. Siitä puhutaan ja luennoidaan. 

Varmaan suurin osa teistä tietävät ja tunnistivat noista esimerkeistäni ja kuvauksistani , että anorektikot nälkiinnyttävät itseään ja että bulimikot taas ahmivat ja oksentavat. Mutta juuri tätä enempää ei yleisesti tiedetäkään. 

Sitä, että näistä syömiseen, ruokaan, omaan ruumiiseensa liittyvät ajatukset ja käyttäytyminen voivat kehittyä pakoiksi, pakkomielteiksi ja pakkotoiminnoiksi/niitä ei enää hallita. Tai sitä, että nämä syömiseen, ruokaan liittyvät pakkomielteet ja ajatukset, pakkokäyttäytyminen ja toiminnot on heijastusta häiriöstä, vammasta, vinoutuneisuudesta tunne-elämän alueella; Sitä, että yllättävän nopeasti ja helposti syömiseen liittyvä häiriö voi kehittyä vakavaksi, terveyttä ja henkeä uhkaavaksi psyykkiseksi sairaudeksi, että siihen voi vammautua eliniäkseen tai kuolla. Ei tiedetä yleisesti, että liiallisen laihduttamisen myötä nuoren naisen fyysinen ja psyykkinen kehitys saattaa dramaattisesti taantua , fyysisesti hän saattaa jopa huomaamattaan nälkiinnyttää itsensä kuivumisen ja muiden sisäelinvaurioiden kautta kuolemaan loppuun asti pitäen itseään liian lihavana. 

Ei tiedetä, että jatkuva säännöllinen oksentelu (minkä uskomattoman moni nainen on keksinyt hyväksi painonkurinpidolliseksi menetelmäksi) aiheuttaa: 
-hammaskiilteen vaurioitumista
-ruuansulatushäiriöitä
-kurkun ja suun ärtymystä
-ruokatorven veltostumista
(vaikeutta lopulta pitää ruokaa täysin sisällään)
-ruokatorven tulehduksia

No, kyllähän me tiedämme, miten tunteet ja ruokahalu useimmiten kulkee jotenkin käsikädessä: joku syö suruunsa, joku taas ei voi syödä murheissaan juuri lainkaan.

Syömishäiriössä, on se sitten lievää tai vähemmän lievää on kysymys aina vaikeiden tunteiden pakoilusta, pyrkimyksestä hallita niitä, itseään, elämäänsä ettei hajoa tunne-elämänsä painolastiin. 

Anoreksia

Mitä ihmettä! Tyttö alkaa näännyttää itseään!

Mistä me voidaan tietää, milloin se on nälkiinnyttämistä ja milloin vielä tavallista turvallista laihduttamista? Nuori liiallisesta laihduttamisesta selvinnyt tyttö kertoo: "Eihän se ole nälkiinnyttämistä, kun ei sitä edes tiedä, että on nälkä"

Ensin me huomaamme, että onpas se laihtunut viime aikoina. Mutta sitten tekee jo mieli sanoa, älä nyt enää laihduta, kyllä se nyt riittää.

Liiallinen tai sairaalloinen laihduttaminen alkaa yleensä vähitellen. Tytöt saattavat jopa vain päättää yhdessä, että ruvetaas vähän laihduttamaan yhdessä. Ensin kokeillaan ehkä vain eri dieettejä yleensä se on vain kevyempi ruokavalio ehkä vain liha ja rasvat pois. Tällainen tyttö pelkää kiihkeästi lihomista. Hänen ajatuksensa liikkuvat paljon sillä alueella.

Hän miettii tarkalleen ruokavalionsa. Hän jättää ehkä ensin pois rasvat ja sokerin. Hän alkaa laskea kaloreita ja ryhtyy ehkä kokonaan kasvissyöjäksi. 
Tässä vaiheessa on vielä usein vaikea vetää raja terveen ja epäterveen syömiskäyttäytymisen välillä. 

Vakavammasta tilanteesta alkaa olla kysymys, kun tyttö pelkää kiihkeästi lihomista ja hänen ajatuksensa alkavat liikkua paljon sillä alueella alkaa uppoutua omaan niukkaan omalaatuiseenkin ruokavalioon. Meidän on jo syytä valpastua jos ollessamme oikein tarkkoja, voimme todeta, että hänellä on aivan väärä ja vinoutunut käsitys omasta kropastaan ja ruumiistaan siihen todellisuuteen nähden, mitä silmillämme näemme. Ja kun hän alkaa salata niukkaa ruokavaliotaan tai syömättömyyttään ympäristöltään, läheisiltä ja erityisesti jos hän alkaa syödä yksin ja salaa. Kun alkaa noudattaa tarkkoja ja yksityiskohtaisia syömisruokarituaaleja. 

Vakavasti anorektisesta oireesta kärsivä ei syö lopulta ehkä juuri mitään. Hänestä tulee ruokakammoinen. Ruoka ja syöminen tuottavat hänelle valtavaa ahdistusta ja täyttävät mielen, supistavat muuta ajatustoimintaa ja rajoittaa traagisesti yleensä koko elämää. Hän saattaa kokea samanlaisia pakokauhunomaisia tuntemuksia, kuin paniikkihäiriöinen ihmistungoksessa. 

Hänen kuulee usein manaavan isoa vatsaansa, takapuoltaan ja reisiään. Hän tarkkailee ja vahtii koko ajan itseään siten ja pyrkii hallitsemaan tilannetta syömisen/syömättömyyden kautta. Hän paneutuu vähitellen yhä kiihkeämmin pohtimaan ruokaa, painoaan, vartalonsa muotoa ja etääntyy yhä kauemmaksi normaalielämästä, ystävistä eristäytyen jne. 

Hän pohtii kaiket päivät, kuinka paljon on syönyt, kuinka paljon ja mitä aikoo syödä, kuinka voisi rajoittaa vielä lisää syö mistään jne. Hän alkaa nauttia näläntunteesta: tuntee kykenevänsä hallitsemaan itseään eli hallinnan tunne saattaa olla mahtava. 

Anorektinen tyttö kertoo:
"Perimmäinen syy kaikella on oman kehon hallinta vaikeissa elämäntilanteissa ja sitä kautta kuvittelee, että muukin
elämä on hallinnassa. Siitä syömättömyydestä tulee sellainen humalainen eufoorinen tila. Tuntuu, että nyt on voimaa, intoa ja
energiaa kaikkeen. Tässä mennään nyt lujaa ja kykenee kaikkeen."


Anoreksia on siis selviytymiskeino! Tunne-elämän hallintakeino syömättömyyden avulla!

Bulimia

”Suunnittelen syöpöttelyn aina etukäteen”, sanoo nuori kaunis naispotilaani ”Harrastan sitä yleensä perjantai-iltaisin raskaan työviikon jälkeen.” ”Syön valtavat määrät muroja. Paahtoleipää ja sämpylöitä kuluu hirveästi. Usein syön parikin isoa juustonpalaa, irtokarkkeja sadallakin markalla. En oikein osaa sanoa, nautinko siitä, minun on vain pakko. Inhoan itseäni sen vuoksi. Kuitenkin aina jälkeenpäin on sairaan paljon helpompi olo. Niin kuin jokin iso paine olisi lieventynyt. Joskus käytän ulostuslääkkeitä, ja silloinkin olo on jälkeenpäin hyvä.”

Varsinainen bulimiapotilas on tavattoman ahdistunut ahmimishimostaan. Se on polttava pakottava tarve, joka saattaa vallata hänet yhtäkkiä, varottamatta. Se voi olla myös tuntien tai useiden päivien yksityiskohtaisen suunnittelun tulos. 

On kysymys jo vakavasta häiriöstä, jos on tarve tehdä ruokaostoskierroksensa kotiaan kaukana oleviin kauppoihin, eri kohteisiin, 
ettei vahingossakaan paljastu. Silloin on jo lähtenyt salailun ja peittelyn tielle salailemaan hallitsemattomuuttansa, himoansa ja siihen liittyvää häpeän ja ahdistuksen tunnetta. 

Moni tällaisesta jo syömishäiriöstä kärsivä voi syödä ihan normaalisti seurassa ja noudattaa muutenkin normaalia ruokavaliota mutta ahmii silloin tällöin päästäkseen paineista, kuten tällaisesta ongelmasta kärsivä usein sanoo. 

"Sehän on kuin alkoholismi" sanoin tässä taannoin yhdelle nuorelle naiselle.
"Joo, mutta ajattele, alkoholismissa sä voit lopettaa juomisen ja usein se onkin se ainoa mahdollinen keino parantua. Mutta syömistä sä et voi lopettaa! Sun täytyy ikään kuin opetella kohtuukäyttäjäksi, ja se onkin paljon vaikeampaa"

Jos tilanne etenee vielä pidemmälle, pakkomielteet ja pakkotoiminnat saattavat olla yhtä merkillisiä kuin sairastuneella anorektikolla. 

Vaikea-asteinen buliminen häiriö on jo silloin, kun ei syö säännöllisesti, vaan sen mukaan, onko ahmimisvaiheessa vai toipumassa siitä. 

Sanoisin, että jos syömiseen ja siitä nauttimiseen liittyy usein ja jatkuvaa häpeän ja syyllisyydentunnetta, tulisi pysähtyä ajattelemaan kokonaistilannettaan.

Miksi pitää hävetä? Onko siihen aihetta?

Buliminen oire on pakkoahmiminen ja oksentaminen. Siitä ei pysty luopumaan, eikä siihen ymmärrä syytä. Syöpöttely tapahtuu yleensä iltaisin, käytännössä silloin, kun ihminen on yksin. Useimmiten ahmiminen alkaa silloin, kun tulee yksin tyhjään kotiin. Sitten sitä viettää illan vuorotellen ahmien ja oksentaen.

Mitä siinä noin psykologisesti ottaen tapahtuu: ihminen yrittää näin ruuan avulla käsitellä joko päivän tapahtumien herättämiä tunteita, yleensä tunteitaan: usein tyhjyyden ja yksinäisyyden tunteet ovat sellaisia, jotka tällainen henkilö osaa selkeästi itsessään ja kohtaustenkin aikana tunnistaa. 

Ja jälleen toteamme: Bulimia on siis selviytymiskeino! Tunteiden hallitsemiskeino syömisen avulla. 

Anoreksia ja bulimia tai muut lievemmät syömiseen liittyvät riippuvuudet ja häiriökäyttäytyminen eivät suinkaan ole ainoita tapoja ja keinoja ihmisen pyrkimyksissä hallita tunteita ja tunne-elämäänsä. Meillä on suuri joukko eri mielenterveyden häiriön diagnooseja, missä on ihan sama pyrkimys takana: Depressio esimerkiksi sekin on tunteiden hallintapyrkimys yleensä taustalla voimakasta vihaa, sen tukahduttaminen yleensäkin tunteiden laajempi tukahduttaminen, sitä kautta lamaantuminen ja elämänhalun menettäminen. 

Miksi siis joku valitsee syömishäiriökäyttäytymisen/oireilun? Miksi se on niin lisääntynyt?

Näkisin painavina kultturelliset ja sosiaaliset tekijät. Syömishäiriönuoren perhetausta on usein hyvin koulutetut, toimeentulevat perheet, missä erilainen menestyminen korostuu. Tytöllä on pienestä pitäen ollut paljon harrastuksia ja sitä kautta suoriutumista, menestymistä suoriutumalla. Sitten tulee murrosikä! Seksuaalinen herääminen, uudenlainen asetelma ja vertailupohja ystäväpiirissä ja koko ympäristöön, kaikkeen. Nuori tyttö joutuu toteamaan, mitä kaikkea pitääkään olla tämän uuden tilanteen mukaan voidakseen tulla hyväksytyksi.

Minkälainen on aikuinen, haluttava, seksikäs, kaikkien ihailema ja hyväksymä, menestyvä nainen? Hän toteaa: Se on LAIHA, hoikka, menevä, notkeavartaloinen, ruskea sametti-iho aerobicvaatetuksessa. älykäs, varmakäytöksinen. Nuori tyttö toteaa koko naiseuden paketin: kauneusihanteet, älylliset odotukset ja menestymisen, naiseuden ja äitinä olemisen vaatimukset. Mielestäni tänä päivänä nuorelle tytölle asetetaan uskomattomia vaatimuksia ollakseen hyväksytty, kaunis, menestyvä… Ajatelkaa, mikä muutos on tapahtunut ihanteissa aikaan, jolloin näimme esim. Marilynin. Kesäleskessä kävelemässä valkoisessa tiukassa asussaan rappuja ylös peffoineen ja mahoineen! Moni muistaa 50 -luvun missikisat! Naiset olivat vielä silloin naisen näköisiä. Twiggy –ihanne räjähti 60-luvulla Englannista. Siitä alkoi murros, syntyi laihuusihanne, mikä on vieläpä voimakkaampana tänä päivänä. Ajatelkaapa vain esimerkiksi koko viihdeteollisuutta, kaikkia kuvia aikakausi/naisten/miestenlehdissä. Koska elämme koko ajan kaiken sen keskellä, meidän on vaikea tiedostaa enää sitä karmivaa todellisuutta. Tyttö huomaa, että 13-14 -vuotiaana alkaa kehittyä naiseksi ulkoisesti usein sillä lailla, mikä onkin jotain ihan muuta, kuin se uskomattoman hoikka ja sopusuhtainen mannekiini.

Nainen ei ole luonnostaan laiha vaan muodokas. Mikä avuksi? Laihduttaminen tietenkin! Koulujen keittokirjatkin kertovat, miten syöt niin, että pysyt hoikkana! Niinpä ruoka ja syöminen aiheuttavat jatkuvaa syyllisyyttä, ahdistusta, vie valtavasti ajatuksia ja energiaa suurella osin naisia. Nuoret miehetkin ovat jo ajan aallokossa mukana: Bodysalilla voi muokata vartaloaan tavattomasti, se vaatii hirveästi aikaa, hallintaa ja yhtä syvää huolta kaiken hallinnasta ja kyvystä hallita ja hillitä.

Surullista kyllä, moni ja useimmiten nainen luulee, ettei häntä hyväksytä, koska hänen on mahdoton saavuttaa sellaista vartaloa, jota meidän kulttuurimme vaatii. Kroonisesta laihduttamisesta ja syömisestään syyllisyyksiä ja häpeää säännöllisesti tuntevat ovat juuri niitä, jotka eivät jostain syystä joko eivät ole oppineet tai muuten huonon elämäntilanteensa vuoksi eivät kykene hyväksymään itseään sellaisinaan, kulttuurin vaatimuksista välittämättä. Niinpä ruoka ja syöminen aiheuttavat ikuisia tunnontuskia ja ruoat jaotellaan "hyviin" vähäkalorisiin ja "pahoihin" runsaskalorisiin. Syyllisyydentuntoinen nainen kokee olevansa arvoton samallalailla, joskin lievemmin kuin anorektikko tai bulimikko, joka ei mielestään ansaitse tarpeita lainkaan. Minusta nykyään tuntuu, että aina kun tapaan naisystäviäni tai kuuntelen naisten keskustelua vähänkin vapaammissa olosuhteissa, valitellaan lihomista tai vatsaa tai peffaa tai ikää ja päätetään aloittaa liikunta, dieetti. Syövä, ei laiha nainen on alkanut kokea olevansa arvoton, ruma, ei haluttu, elämäänsä hallitsematon ja veltto, vailla voimaa.

Aivan yleisesti katsottuna nykykulttuurissa jo murrosiästä saakka naisten itsetunto tuntuu olevan uskomattoman alhainen. Naiset tuntuvat aivan yleisesti halveksivan ruumistaan ja sitä kautta itseään, vaikkei siihen näytä olevan mitään järjellistä todellista syytä tai aihetta jatkuva ruumiin kohentaminen ja muokkaaminen on kuin nykykultturellinen pakkomielle. Mitä tiukemmin ihminen on kasvatettu sopeutumaan näihin yhteiskuntamme vaatimuksiin, sen herkemmin hän saattaa alkaa oireilla vakavamminkin syömishäiriöllä, kun hän joutuu kohtaamaan vastaan tulevaa maailmaa tunnetasolla. Vaaditaan kyllä aika moista itsenäisyyttä, jotta osaa ja kykenee varsinkin nuorena päättelemään ja arvioimaan arvoja itsenäisesti ja rohkeasti, että osaisi kritisoida ja vastustaa terveesti tätä vallitsevaa kulttuuria. On todettu, että syömishäiriöstä kärsivät ovat usein kasvaneet olosuhteissa, missä tunne-elämällä ja sen vapaalla ilmaisulla on melko suppeasti tilaa. Siten on aivan ymmärrettävää ja loogista, että mitä kielteisemmin, torjuvammin ja salaillen perhe ja kasvuympäristö suhtautuu seksuaalisuuteen ja sen kaikkiin ilmenemismuotoihin (kuukautiset, poikaystävät, kotiintulot, jne) sitä hämmentyneempi nuori on sisäisen seksuaalisen kaaoksensa kanssa, kun se ylipäätänsäkin hämmentää. 

Laihduttava, nälässä riutuva, mielestään ulkoisesti siten seksikäs nuori tyttö ei alitajuisesti halua kypsää naisen seksuaalista haluttavuutta vaan usein aivan keskenkasvuisena untuvikkona pikemminkin lapsenomaista hoivaa, jossa nimenomaan oikeata aikuisuutta jotenkin pelätään ja torjutaan. 

Hillittömyyskohtauksista kärsivä on tietoisempi tunnemaailmastaan, mutta kokee häpeää ja ristiriitaa myllertävien tunteittensa kanssa. Välillä hän on pikku tyttö, ajoittain antaa periksi luonnolliselle kehitykselleen. 

Mutta tarjoaahan kulttuurimme tuutit täydeltä seksikkyyttä, paljasta pintaa, suutelevia pareja, naimista, pornoa !?

Sepä juuri!

Kaikkialta tulvii ulkokohtaista seksuaalisuutta suorasti ja epäsuorasti. Kuitenkin, seksuaalisuus on laajemmassa ja syvemmässä mielessä valtavan intiimi ja syvä psyykkinen asia! Meille tarjotaan sen ulkonaisia standardeja ja kauhistuttavan yksioikoisia ja kylmiä tunnusmerkkejä. Voisiko ajatella, että nuori herkkä tyttö ei kerta kaikkiaan ole kypsä vastaanottamaan tätä kaikkea. Se on liian heavyjuttu yhdellä kertaa kaikkine vaatimuksineen olla se barbinukke. Pitäisi olla todella kypsä ja itsenäinen persoona kyetäkseen olemaan ulkopuolisena, vaikutuksille altistumattomana tässä valtavirrassa!

Nuori anorektikko kertoo: "kyllä kauneusihanteet ja niiden saavuttaminen on varmasti mukana kuvioissa, mutta mä kyllä uskon, että siellä takana on aina joku vaikea elämäntilanne".

Moni syömishäiriökierteeseen joutunut kykeneekin yhdistämään sen alkamisajankohdan johonkin järkytykseen ja vaikeuteen, jonka on kokenut: vanhempien avioero, muutto, ystävien menettäminen, kuolema joutuminen kiusatuksi tutkinto, vaikea tentti, ihastuksen huomautus: mitäs pulloposki. Tällaisessa tilanteessa ihminen yrittää syömällä lohduttaa itseään tai syömättömyydellään hallita tilannetta. Yhdistettynä kulttuurin paineisiin bulimiaoireinen häpeää ja kauhistuu ahmimisiaan, anoreksiaoireisen logiikka on: kun kaunistuu ja laihtuu, saa hallinnan tunteen, ystäviä. Mutta suru, menetys siellä taustalla on kuitenkin koko ajan olemassa. Sitä ei muuta miksikään ulkoinen menestys, ihanteen ylläpitäminen. Syömishäiriö on siis keino käsitellä vaikean elämäntilanteen herättämiä tunteita, kun muuta keinoa ei enää ole. Kun ei edes tiedä, mitä tuntee, kun ei ole tottunut elämään tunteita ilmaisevassa ja hyväksyvässä ilmapiirissä!

Nykyinen laiha seksikkyys kaikessa on täysin käsittämätöntä, koska tiedän ja me kaikki periaatteessa tiedämme, ettei se suinkaan ole miesten halujen ja toiveiden mukainen ihanne. Ei miehet ole sitä luoneet. Miehet on siihen aivopesty. Miehet pitävät pehmeistä ja usein pyöreämmistä naisista. Nuoret epävarmat miehet uskaltavat paljastaa sen vain salaisesti.

Nykyään on aistittavissa onneksi tässä suhteessa aavistuksenomaista kultturellista muutosta. Jos kehitystä uuteen naiskuvaan on tulossa, tuleeko se vaikuttamaan syömishäiriöoireilua vähentävästi? Kyllä varmasti tulee!

Alkuun